Itämeren pelastamisen hyväksi toimiva John Nurmisen Säätiö ja Superson aloittavat yhteistyön. Kesän alla käynnistyvä varainhankintakampanja on ensimmäinen yhteinen projekti.


Superson lähtee mukaan pelastamaan Itämerta ja sen perintöä tuleville sukupolville. Vaikka Itämeren tila on viime vuosina parantunut, on paljon edelleen tehtävää. Strategisen markkinointiviestinnän keinoin viedään eteenpäin John Nurmisen Säätiön tärkeää tehtävää Itämeren tilan kohentamisessa.


John Nurmisen Säätiö on aktiivinen toimija sekä Itämeren suojelussa että kulttuuriperinnön vaalijana. Säätiön vahvuus näkyy laajana riippumattomana yhteistyönä eri alojen asiantuntijoiden, tutkijoiden ja viranomaisten kanssa. Sama yhdessä tekemisen ydin löytyy Supersonin eri alojen spesialistiyhteisöstä. Supersonin toimitusjohtaja Samppa Vilkuna on itse aktiivinen purjehtija. Itämeren tilaan hän suhtautuu ammatillisen haasteen lisäksi henkilökohtaisen kokemuksen johdattamana.

- Tämä on minulle sekä Supersonille sydämen asia ja lähdemme tekemään John Nurmisen Säätiön kanssa vahvasti jatkuvan yhdessä tekemisen mallin kautta töitä Itämeren eteen. Erityisesti inspiroivaa onkulttuuriperinnön yhdistäminen konkreettisiin toimenpiteisiin, toteaa Vilkuna.

Supersonin ja John Nurmisen tiimissä työskentelevät Karen Forsström, Jaana Åberg, Jari Salo, Timo Silvennoinen, Heidi Sairanen, Anna-Mari Arrakoski-Engardt, Samppa Vilkuna, Aino Aalto, Anssi Järvinen, Oona Lavonsalo, Fanny Posti, Tuula Putkinen ja Erkki Salo.


Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön rooli Itämeren ja sen kulttuuriperinnön pelastajana on merkittävä. Yksi säätiön tärkeimmistä tehtävistä on saada kerrottua meren tarinaa ja historiaa mahdollisimman laajasti.


"Yritysten ja yksityishenkilöiden tuki ovat avainroolissa siinä, että voimme toteuttaa konkreettisia ja tuloksellisia Itämeren suojelun ja kulttuuriperinnön vaalimisen toimenpiteitä. Yhteistyö Supersonin kanssa tähtää toimintamme kasvuun", toteaa varainhankintajohtaja Erkki Salo.Käytännössä Supersonin ja John Nurmisen Säätiön yhteistyö käynnistyy välittömästi ja ensimmäisiä tekoja on nähtävillä kesän korvilla käynnistyvästä varainhankintakampanjasta.